Profilo di AnjaTERVETULOA ANJUSHKAN ...FotoBlogElenchiAltro ![]() | Guida |
|
26 giugno Niin siinä sitten kävi..."Ikävän nyt kerron teille", ystävä sairastui. Maltan matkan suunnitelmat muuttuivat. Lähdemmekin sitten kahdestaan. Ei silti, että se olisi paha asia, mutta jotenkin tuntuu haljulta... Rouvasihminen sairastui niin, että lääkäri kielsi ehdottomasti matkustamisen. Jos rankka lääkintä ei pure, joutuu sairaalaan. Hassuinta tässä asiassa on se, että meillä ei alkuun ollut ajatustakaan lähteä tuonne. Olimme suunnitelleet Riikan matkaa. Hän sai kuitenkin meidät innostumaan. Ja nyt kävi näin. Vettä sataa. On satanut yhtä mittaa eilen illasta lähtien. Hyvää se tekee luonnolle. Alkoi olla tosi kuivaa. Talomme on savimaalla ja kuivuus näkyy ja tuntuu nopeasti. Toivottavasti torstaina on kuitenkin kaunista. Retki on vähän pilalla, jos sataa, varsinkin laivaristeilyn osalta.
25 giugno ReissujaSiinä se juhannus mennä hurahti niin, ettei huomannutkaan. Sää oli kaunis, aurinkoinen, mutta viileähkö. Vasta eilinen päivä oli lämmin. Tänään on jo melko pilvistä, ennustelee sadetta. Aattoiltana olimme ystävien luona. Heidän kanssaan lähdemme perjantaina Maltalle. Saimme niin halvan matkan, ettei sitä voinut olla tilaamatta. Torstaina on eläkeläisryhmämme retki Lappeenrantaan. Syömme Karjalaisen pitopöydän antimia Kasinolla. Käymme linnoituksella ja risteilemme Saimaalla. Koko päivä siinä menee, aikaisesta aamusta iltaan. Siispä pakkaamiset pitää tehdä jo keskiviikkona. Maltalla on varmasti vuorostaa kuuma. Mutta huoneessa on ilmastointi, onneksi ja eihän keskipäivällä tarvitse suinkaan olla auringossa. Emme muutenkaan makoile rannoilla, vaan liikumme. Minusta etelän illat ovat ihania. Istua parvekkeella, nauttia viinistä ja lämmöstä. Katsella auringon laskua mereen, se ikäänkuin silmin nähden putoaa sinne. Suomessa nautimme valosta, siellä taas tuo illan lämpö on ihanaa.
11 giugno Liikekannalla"Aika menee kuin iltamissa" - sanonta pitää paikkansa. Jotenkin tuntuu, ettei ehdi ajatella tännekkään kirjoittelemista, kun on olevinaan kaikenlaista puuhaa. Ja kauniit päivät houkuttelevat ulkona oloon. Tänään on vähän viileämpää, 17 näyttää mittari, mutta pilvestää. Ehkä päivän mittaan kirkastuu. Eilen illalla ja yöllä satoi aika mukavasti. Kyllä maa kaipasikin vettä. Ehkä enempikin olisi tarpeen. Viime viikolla olimme pari päivää pojan mökillä. Oli ihanan lämmintä, eikä yhtään hyttysiä. Semmoisesta mökkielämästä minäkin tykkään. Inhoan kaikkia noita lentäviä pistäviä ötököitä yli kaiken. Kutiavat paukamat eivät todellakaan miellytä. Kesäkukatkin sain kaikki vihdoin ruukkuihin. Olen laitellut vähitellen ja vähän vetkutellutkin istuttamisessa. Petunioita laitoin. Ne kun tahtovat kasvaa rojahtaa loppukesään mennessä niin pitkiksi, eikä yhtään kauniiksi. Eipä noilla muutenkaan ole ollut kiirettä. Näin keväällä on, ainakin meillä, pihakukkia riittämiin. Iloisia uutisia Matiaksesta. Viikonlopun optari-purjehdukset ratkaisivat yhden etapin. Pääsi MM-kisoihin purjehtimaan. Kisat ovat heinäkuun lopulla Italiassa, Sardiinian pääkaupungissa Cagliarissa. Pitäkäähän kaikki netti-ystävät silloin peukkuja. Tosin aika pienet mahdollisuudet näillä Suomen pojilla lienee siellä pärjäämiseen. Meillä kun tämä harjoittelukausi on niin lyhyt verrattuna valtaosaan maailman maita. Onhan se kuitenkin 12-vuotiaalle mahtava kokemus.
03 giugno KesäkuutaTänään on ollut viileän aurinkoinen päivä. Paitsi meidän pihalla, joka on suojaisa ja etelään päin. Vietimme pihalla melkein koko päivän. Grillasimme, söimme ja joimme päiväkahvit. Petikaverin setä tuli käymään ja vielä kahvittelimme hänenkin kanssaan. Pihalla on pari mongolian vaahteraa täydessä kukassa. Ja voi mahdoton mikä surina ja vilske siellä puissa kävikään. Oli kimalaisia ja mehiläisiä ja ampiaisia ja ties mitä. Satamäärin, ainakin. Istuin keinussa ja kuuntelin oikein sitä "meteliä" minkä ne saivat aikaan. Liekö pesiä myös lähettyvillä. Katon alta ollaan hävitetty muutama vuosi sitten oikein mahtavat sellaiset. Tuppasivat nimittäin tulemaan ikkunoista ja ovista sisälle. |
|
|