Profilo di AnjaTERVETULOA ANJUSHKAN ...FotoBlogElenchiAltro Strumenti Guida

Blog


13 agosto

Sataa...

IMG

                                                             Claude Monet

Sain tämän ihanan kortin kiitolliselta 13 vuotiaalta pojalta. Hänen on pitänyt tänä kesänä kerätä kasveja. Keräyslistalla oli kissankäpälä, eikä kotitienoolta ollut mistään löytynyt ko. kasvia. Niinpä "tuttu täti" toiselta puolen Suomea tuli apuun ja prässäsi sen hänelle. Tosin kukinto oli jo lakastunut, mutta jäljellä kuitenkin sen verran, että saa selvän minkälainen se on. Hauskaa, kun koulut ovat monen kymmenen vuoden jälkeen ottaneet mukaan myös kasvien keruun. Tosin vain yhtenä kesänä ja parinkymmenen kasvin verran, mutta kuitenkin. Pakottaahan se tutustumaan luontoon. Minun aikanani piti kerätä kolmena kesänä yhteensä 150 kasvia, ja kaiken lisäksi tenttiä latinankieliset nimet ym. asiat. Enpä ole tainnut tietoja tarvita elämäni varrella. Paitsi mukavaa on tuntea kasveja ja tietää niiden nimet. Ei kuitenkaan välttämättä latinaksi.

Pilvistä ja sateista on sää ollut taas päiväkaupalla. Melko lämmintä kuitenkin. Liki 20 parhaillaan, vaikka kello on vasta 10.