Profilo di AnjaTERVETULOA ANJUSHKAN ...FotoBlogElenchiAltro ![]() | Guida |
|
21 settembre SunnuntainaIhana, lämmin, aurinkoinen syyspäivä. Kiersimme lenkin kaupungin kautta. Hiljaista oli. Laitoin liikaa päälle ja tuli hiki, vaikka kameran kanssa olinkin liikkeellä, vähän päästä piti pysähtyä. Vaahteroiden värit alkavat olla kauneimmillaan. Muissa puissa on vielä paljon vihreää. Tammet ja kastanjat ja monet pensaat vielä ihan vihreitä.
Mustamarja-aroniat poimittiin tänään. Yhdestä pensaasta tuli melkein ämpärillinen. Laitan ne pakkaseen ja käytän muiden marjojen kanssa mehuksi. Yksinään niistä tulee karvasta. Ovat kuitenkin niin terveelliseksi mainostettuja, ettei kannata jättää lintujen ruoaksi.
Mokailin noiden Kreikan kuvien upottamisessa tekstiini. Olen opetellut ja käyttänytkin viime aikoina Mozilla Firefoxia Internet Explorerin ohessa / asemesta. Tämä Space ei vaan oikein toimi sitä kautta. Pieni kuva ilmestyi enkä saa sitä millään pois. Sivun väritkin on eriliset kuin täällä??? No, parempi pelata blogissa vain IE:llä. 16 settembre Se on sitten syksyKaikenlaista touhua on ollut. Käväisimme myös Kreikassa lämmittelemässä. Ihanaa!
Päivälämpötila 30 paremmalla puolella, eikä yölämmössäkään ollut moittimista. Minulle ei varmaan liikaa olekkaan. Pieni tuuli vilvoitti kuitenkin.
Säilönytkin olen. Kaksi isoa kurpitsaa. Tein pikkelsiä ja sosetta pakkaseen josta teen laatikoita lanttulaatikon tapaan. Vielä keitin "marmelaadia" puolukoiden kera ja kokeilin myös karviasten ( pakkasesta) kanssa . Molemmista tuli tosi hyvää. Keittoa vartenkin pakastin sosetta. Tein myös kokeeksi. Laitoin kurpitsan lisäksi sipulia, valkosipulia ja tomattimurskaa purkillisen. Maustoin mm. tilkalla kermaa ja smetanaa. Oli hyvää.
Koleaa on ja harmaata. Vähän tuhnaa sateen tapaistakin. Ei sitä kesää sitten tänne meidän maahamme ehtinyt tulla. Ei edes niitä syyslämpöisiä ole näkynyt. Vaan eletään toivossa. Ehkä sitten ensi vuonna on paremmin.
|
|
|